perjantai 30. marraskuuta 2012

Ruokaohje: Hapankaalipihvi

Ruokaresepti: Hapankaalipihvi

Tämä aiemmin julkaistusta porkkanapihvistä edelleen muokattu versio on tehty hapankaalista, tuosta herkkujen herkusta :) Taikina on raskaampaa kuin jälkiruokaletuissa ja pysyy hyvin kasassa pannnulla. Näistä pihveistä tuli erityisen koossapysyviä. Tästä annoksesta tulee kahdeksan kappaletta pihvejä.

Raaka-aineet

0.5 dl korppujauho
1 dl kerma
1 muna
2 rlk vehnäjauho
1.5 rlk oliiviöljy
mausteet: 0.25 tl suola, sipulijauhe, valkosipulijauhe
2 dl hapankaalia (käytin Lidlin hienojakoista kaalia)

Valmistus 

Sekoita korppujauho, kerma ja muna, vehnäjauho, oliiviöljy ja suola.
Anna turvota hetki. Sekoita hapankaali seokseen ja annat turvota jonkin aikaa
Lisää pannulle oliiviöljyä tai voita. Nosta kuumalle pannulle ruokalusikallinen seosta paksuksi pihviksi.
Yhteen pannuun mahtuu neljä pyöreää pihviä. Paista molemmilta puolilta keskilämmöllä kunnes pihvi on kypsä.

Tarjoilu
Tarjoile suolakurkun kera. Pihvit maistuvat ihan sellaisenaan kylmänä pienenä välipalana.

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Ruokaohje: Porkkanapihvi

ruokaresepti porkkanapihvi

Tämä porkkanainen pihvi  tarjoaa mukavan kevyenporkkanaisen makuelämyksen. Taikina raskaampaa kuin jälkiruokaletuissa ja pysyy hyvin kasassa pannulla.

Raaka-aineet

1 dl korppujauho
1 dl kerma ja 1 dl maito
2 munaa
4 rlk vehnäjauho
3 rlk oliiviöljy
0.5 tl suola 
4 dl porkkanaraastetta (3 porkkanaa)

Valmistus 

Sekoita korppujauho, maito-kerma ja munat, vehnäjauho, oliiviöljy ja suola. 
Anna turvota hetki. Raasta porkkanaraaste hienoimmalla terällä ja lisää se seokseen, sekoita.
Lisää pannulle oliiviöljyä tai voita. Nosta kuumalle pannulle ruokalusikallinen seosta paksuksi pihviksi.
Yhteen pannuun mahtuu neljä pyöreää pihviä. Paista molemmilta puolilta keskilämmöllä kunnes pihvion kypsä ja kaunis väriltään.

Tarjoilu

Letut maistuivat yllättävän hyvältä suolakurkkujen ja hapankaalin kanssa.
Tämä ohje on vähän muokattu versio Tammen uusi keittokirja 4.p. 1999 sivulla 171 olevasta reseptistä "Porkkanapihvit".

maanantai 26. marraskuuta 2012

Jyväskylä: Lounaskahvila Rosmari: Lounas

Lounasbuffet Seppälä


Lähellä Seppälän Prismaa oleva Rosmari on yksi vaihtoehto monista ruokailla Seppälässä. Se sijaitsee Ahjokadun varrella kadun yläpään teollisuusalueella. Asiakaspaikkoja on kuutisenkymmentä joista suurin osa neljän hengen pöydissä. Sisustus halvahko ja vähän kulunut lounaskahvilatyyppinen. Lounasta on tarjolla kahdessa hintaluokassa, joita ovat 6.9 euron hintainen keitto/salaatti ja 8.3 euron hintainen täysi buffetpöytä. Aikeissani häälyi ottaa viikottaisen ruokalistan lupailema aura-broilerkeitto mutta se oli korvattu paikan päällä nakkikeitolla, kenties pitäytyminen kauden tuotteissa ei ollut onnistunut :) Joidenkin aikaisempien mieltäalentavien nakkikeittokokemusten konkarina päätin ottaa täyden lounaspöydän jotta voisin saada täydemmän ja oikeamman kuvan paikan tarjonnasta, tosin nakkikeittokin olisi sen täysin paljastanut :(







Paikan salaattipöytä hivenen peruslounaspöytää laajempi. Salaatit yleisesti mauttomia tai oudosti maustettuja. Marinoitu punasipuli lipui aidosti pahan makuisen puolelle omituisilla makuyhdistelmillään ja koki minulla todella harvinaisen lipeämisen roskakoriin. Nakkikeitto oli yksi huonoimpia kokemuksia tästä lajista Jyväskylässä niin yksityishenkilönä kuin ravintolassa syötynä. Sen omituisen liimainen pohjatuntuma yhdistyi kehnosti halvimman luokan nakkeihin. Leipäpöydän rieskantapainen oli perusmukavaa ja paikan parasta antia. Lounaspöydässä pitäisi olla noin kolmea erilaista lämmintä ruokaa mutta niitä oli enemmän, josta normaalisti antaisin plussaa mutta en tässä paikassa. Perunoita oli muussina ja lohkoperunoina jotka molemmat olivat syötäviä. Maissipaneroitu maksaleike olisi voinut olla pahaakin, nyt vain hivenen jänteistä. Olen syönyt huonompaakin kermakastiketta (Priimuksessa) mutta ei tätäkään kehua voinut. Makkarakastike oli tehty samoista halvimman luokan nakeista ja liimaisuuden tuntu tuntui takertuneen tähänkin annokseen. Makaroonilaatikko oli sitä suurimmista ja halvimmista makaroneista tehtyä liisteistä ja mautonta lajia johon monet tuntuvat mieltyneen. Sitruunakalat (paneroidut kalapuikot) olivat saaneet huonon maustekasautuman ylleen. Jälkiruokana oli lähes siedettävää marjakiisseliä ja halvankitkerää kahvia.

Paikka tarjoaa yllättävän monta erilaista ruokalajia hintaansa mutta mikään löytö se ei ole. Minua paikan maustaminen, halvimmat raaka-ainevalinnat ja ruoan maku eivät lämmittäneet. Lounaskahvila tuntuu kuitenkin löytäneen oman asiakaskuntansa.
 
Ravintolatyyppi: Lounas/lounaskahvila
Viihtyisyys: 60/100
Hinta: 62/100
Ruoka, ulkonäkö: 60/100
Ruoka, maku: 55/100
Kokonaispisteet: 57/100
Osoite: Ahjokatu 13, 40320 Jyväskylä
Linkki: http://www.syomaan.fi/lounas/kaupungit/jyvaskyla/rosmar.html

perjantai 23. marraskuuta 2012

Ruokaohje: Hapankaalimureke

ruokaresepti hapankaalimureke

Seuraava ruokaresepti jatkaa hapankaaliohjeiden sarjaani. Nyt vuorossa jauhelihasta valmistettu mureke jossa paljon hapankaalia. Ruoka riittää lisukkeiden kanssa noin neljälle pääruokana. Ruuan maku kiva, hapankaalin maku antaa hivenen aromia.

Raaka-aineet
400 g naudan paistijauhelihaa
300 g hapankaalia (Rasilaisen hapankaali)
1 kananmuna
1 sipuli
3 valkosipulikynttä
1 dl korppujauhoja
soijaa
mausteet: vähän suolaa, cayennepippuri, pippurijauhe, sipulijauhe, valkosipulijauhe

Valmistus
Lisää jauheliha, hapankaali, hapankaalipurkin nesteet, kananmuna, sipulit pieniksi pilkottuina, korppujauhot, soija ja mausteet astiaan ja sekoita kunnes seos on kimmoisaa. Anna makujen tasoittua hetki.
Muotoile voidellulle laidalliselle uunivuoalle murekelimppu.
Lisää päälle korppujauhoja.
Paista uunissa noin tunti 175 asteessa.
Lisää murekkeesta tihkuneet nesteet takaisin murekkeen pintaan paistamisen loppupuolella.
Anna murekkeen vetäytyä noin viisi minuuttia ennen tarjoilua




Tarjoilu
Tarjoile haluamiesi lisäkkeiden kanssa. Kuvassa lisää hapankaalia :) suolakurkuilla, tomaatteja ja jalapenoja ja vähän tummaa sipulikastiketta.

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Honkarannan leipä: Luomuruisleipä


Honkarannan leipä: ruislimppu


Fourmac yhtiön Honkarannan Luomuruisleipä on tehty Keski-Suomessa, Viitasaaren Niinilahdessa. Yritys tarjoaa joidenkin leipomoiden tapaan hyvin vähän (olemattomasti) tietoja netissä. Pakkauskin on lähes perinteinen paperipussi pienillä koristeaiheilla. Leipä on tehty kuorineen jauhetuista luomuruisleivistä, joten se on sekä luomu että lähiruokaa. Leivän ulkonäkö on lähes häikäisevän upea. Sen upeasti paistetussa yläpinnassa on runsas ja syvä tekstuuri ja leivän rakenne melko kiinteä. Tuoksu on viekoitteleva, tummahko mutta vienon rukiinen. Rouheinen ja reilusti paistettu pintakerros on paksu ja erityisen maukas. Tuotteen maku tummahko, runsas ja pitkään viipyilevä.

Harvinaisen runsaan makuinen ruislimppu.


Arviointi (1-5)
Ulkonäkö: 4
Maku: 5
Hinta: 4
Yhteensä: 4

Sisällys
Suola 1.2 %
Paino: 750 g
Valmistaja: Fourmac Niinilahti
Hinta 3.80 e ostettu -30 % alella
Ostopaikka: Keljon Prisma

maanantai 19. marraskuuta 2012

Sodexo: Jyväskylän Poliisi ja oikeustalo: Lounas

Lounas Jyväskylä keskusta


Jyväskylän keskustassa lähellä matkakeskusta sijaitseva Poliisi ja oikeustalon Sodexo on yksi ketjun neljästä ravintolasta Jyväskylästä. Paikkaan kuljetaan hivenen hankalasti Ulosottoviraston huutokauppapihan kautta ja sitten portaita tai hissillä ylös neljänteen kerrokseen. Sijainti mahdollisesti takaa sen että paikalla käyvät enimmäkseen talon omat työntekijät mutta kenties paikka olisi tutustumisen arvoinen muillekin. Tarjolla on aina useammanhintaista lounasta, kuten keittolounas salaatilla 5.7 e ja lounasbuffet 7.9 (sisältäen juoman, leivän, salaatin ja kahvi/jälkiruuan. Satuin paikalle herkkuja pursuavan perjantain erityislaajan buffetin aikana * käynti kesäkuu 2012.

Ravintolasali tarjoaa erilaisen näkymän Jyväskylään avautuen Vapaudenkadulle ja Kauppakadun katoille. Ravintolasali tilava ja sisältää erillisen kabinetin, joka näytti olevan poliisien suosiossa. Kalustus tyypillinen ketjulounastamon, ei mitään erikoista mutta siistiä ja erityisen tilavaa. Ruokailun aloitin sipulikeitolla, joka oli syötävää mutta teen itse parempaa. Tarjoiltavat krutongit olivat niin kovia että niitä eivät sulattaneet lämmin keitto eivätkä hampaan koverrus. Niiden vieressä kahdenkinlaisia miellyttäviä pikku täyteleipiä. Pääruokia oli ilmeisesti tavanomaisesta poikkeavan runsaasti, joten arviointini ei ehkä pidä paikkaansa kaikkien päivien osalta. Lisukkeiksi oli perunaa, miellyttävänä yllätyksenä kukkakaalia ja useita erilaisia kasvisherkkuja. Kahdenlaiset kasvislettuset olivat ihan kivoja mutta pienet kasvispyörykät olivat parhaimpia koskaan missään Jyväskylän lounasravintolassa syömiäni. Liharuokia oli tarjolla kolmenlaisia: mureketta sienikastikkeessa, kanaa ja kalaa. Kaikki olivat ihan mukavia, tosin kala jäi vaisuimmaksi joukossa. Leipäpöytä oli paikan heikoin lenkki. Salaattipöytä tarjosi mukavasti valinnanvaraa ja silmäkarkkia. Pöydässä marinoitu punasipuli osoittautui parhaaksi. Muut salaatit olivat vähän vaisuja ja mauttomia. Jälkiruokana oli marjakiisseliä ja vaahtokarkkeja. Yhdistelmä tarjosi jälleen silmänruokaa.




Paikka tarjosi 7.9 euron vastineeksi ainakin käyntikerran perjantaina todella runsaan ja keskimäärin ihan mukavan lounaskokemuksen. Voisin kuvitella käyväni paikassa toistekin, joskin ketjun muutkin paikalliset ravintolat ovat vielä testaamatta :)


Ravintolatyyppi: Lounas/lounaskahvila
Viihtyisyys: 70/100
Hinta: 82/100
Ruoka, ulkonäkö: 78/100
Ruoka, maku: 74-79/100
Kokonaispisteet: 79/100 (tälle käyntikerralle)
Osoite: Hannikaisenkatu 24, 40100 Jyväskylä
Linkki: http://www.sodexo.fi/poliisijaoikeustalo/

perjantai 16. marraskuuta 2012

Ruokaohje: Hapankaali-papu -keitto

Hapankaalikeitto

Selatessani Rasilaisen hapankaalin sivuja (tarkista myös blogista aiemmin arvioidut hapankaalituotteet) löysin sieltä myös ruokaohjeita. Ohjeet vaikuttivat niin mielenkiintoisilta että päätin kokeilla omaa versiotani keitosta. Tämä annos riittää kahdelle syöjälle ja sen hinta on varsin edullinen. Keitto sen lisäksi varsin kevyt  (keventäjän ruokaa) ja siinä on käytetty paljon terveellisiä ruoka-aineita.

Raaka-aineet
300 g Rasilaisen valkosipulihapankaalia
8 dl vettä
noin yksi purkki ruskeita papuja (vedessä)
2 isoa sipulia
4 valkosipulia
1 dl kuivattuja suppilovahveroita
oliiviöljyä
1 kanaliemikuutio
0.5 kasviliemikuutio
soijakastiketta loraus
Aroi Thai valkosipulichilikastiketta reilu loraus (tai tomaattikastiketta)
sipulijauhetta hyppysellinen

Valmistus
Liota suppilovahveroita varttitunti pienessä määrässä vettä
silppua sipulit pieniksi ja hauduta niitä hetki paistinpannussa tilkassa oliiviöljyä
lisää keittokattilaan vähän oliiviöljyä, sienet, sipulit, pavut, liemikuutiot ja mausteet
keitä ainakin 20 min välillä sekoittaen.

Tarjoilu
Tarjoile ruisleivän kanssa :)

Keiton maku tuli yllättävästä kulmasta mutta se oli miellyttävä. Valkosipulin aromit ja kaalin hapokkuus antoivat yllättävästi potkua keittoon vaikka mausteita tässä oli käytetty vähän.

Linkki:
http://www.rasilaisenhapankaali.fi/

Huomio:
Tämä on vasta ensimmäinen kokeiltu keittoversio ja jätän tämän hautumaan kunnes keksin paremman version.

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Ruokaohje: Säilötty etikka-herkkusieni

Ruokaresepti: Säilötty etikka-herkkusieni



Raaka-aineet
250 grammaa tuoreita herkkusieniä
puolikas punaista paprikaa
puolikas keltaista paprikaa
punasipuli
1.5 dl sokeri
1.5 dl etikka
3 dl vesi
sitruunamehutiiviste, sitruunapippuri, sipulijauhe

Valmistus
Puhdista ja viipaloi sienet kookkaiksi paloiksi
Puhdista paprikat ja viipaloi kookkaiksi paloiksi
Viipaloi punasipuli
Keitä vesi, sokeri ja etikkaseos ja lisää siihen sienet ja muut reseptin osat. Kiehauta viitisen minuuttia.
Puhdista säilyketölkki kiehuvalla vedellä.
Lisää sienet ja muut osat purkkiin ja täytä liemellä.
Jäähdytä ja säilytä viikko kylmässä ennen käyttöä.





maanantai 12. marraskuuta 2012

Jyväskylä: Shell Veturi: Lounas


Seisova pöytä Jyväskylän keskusta


Jyväskylän keskustassa matkakeskuksen vieressä sijaitseva huoltoasema tarjoaa myös lounasta jonka moni ohikulkija varmaan tiedostaa mutta jättää kenties huomioimatta sillä lähistöltä muitakin ruokapaikkoja löytyy. Pihan parkkipaikat ovat niukkoja ja kolmenkymmenen minuutin leimalla varustettuja, joten kävelymatka hivenen kauempaa voi maksaa vaivan. Rakennuksen sisällä tyypillinen nykyajan huoltamovalikoima ruokatarvikkeita ja muuta sellaista. Ravintolasali hivenen pimeä ja avautuva näkymä ei kaikkein houkuttelevin. Ravintolasali on kuitenkin yllättävän rauhaisa ja sisustettu melko mukavilla huonekaluilla. Oma rauhaisampi soppi on mahdollista löytää sillä paikassa paljon looseja. Tarjolla on buffetpöytä (8.9 e) ja keittolounas 6.6 e. Molempiin kuuluu salaatti, ruokajuoma ja kahvi. Buffetvalikoima näytti hintaansa nähden vähän vaatimattomaltalta. Päivän keittoa ei ole monesti eriteltynä netin ruokalistoilla mikä puute * käynti kesäkuu 2012.

Salaattipöytä melko tavanomainen ja kohtuullinen maultaan. Meloniviipaleet ovat mukava lisä lounaaseen. Leipäpöytä vaatimattoman puoleinen. Otin päivän keiton, joka oli jauhelihakeittoa ja takamaultaaan hivenen oudon teollinen. Perunaa oli tarjolla isoina viipaleina paljon, muuta höystettä oli sitten vähemmän. Vaikka kattila oli vielä täydenpuoleinen oli jauhelihasattumien löytäminen liian haasteellista kuten kuvakin osoittaa. Kahvi olisi voinut olla laadukkaampaa.



Shell Veturi tarjoaa huoltamotyyppisen lounaskokemuksen ja päivän lehdet Jyväskylän keskustassa. Keskimaan bonuskortti kerryttää bonusta ja toimii maksuvälineenä, lounaspassileiman mahdollisuus.

Ravintolatyyppi: Lounas/huoltamo
Viihtyisyys: 67/100
Hinta: 71/100
Ruoka, ulkonäkö: 67/100
Ruoka, maku: 67/100
Kokonaispisteet: 67/100
Osoite: Hannikaisenkatu 24, 40100 Jyväskylä
Linkki: http://www.s-kanava.fi/keskimaa/asiakasomistajalle/toimipaikat/fi/590782884

perjantai 9. marraskuuta 2012

Ruokaohje: Hapankaalimunakas

Hapankaalimunakas

Tässä tarjolla yksinkertainen arkiruoka hapankaalista, sipulista ja munista. Ruoka on hyvin täyttävä annos yhdelle tai salaatin kanssa iltapala kahdelle.

Raaka-aineet
3 munaa
200 g hapankaalia
2 sipulia (1 puna, 1 tavallinen)
3 valkosipulikynttä
3 rlk vettä
oliiviöljyä ja voita
mausteet: valkosipulijauhe, sipulijauhe, paprikajauhe, suola.

Valmistus
Sekoita munat, vesi, tippa oliiviöljyä ja mausteet kulhossa
laita pannulle nokare voita
paista sipuleita hetki kunnes ne pehmenevät
lisää hapankaali ja hauduta hetki sekoittaen
lisaa munakasseos ja hauduta hitaasti kunnes kypsää.

Tarjoilu
Tässä ruuan pintaan lisätty jalapeno- ja suolakurkkusilppua.


Rasilaisen Valkosipulihapankaalilla olisi ruoan maku luultavasti vielä piristynyt.

Tutkin ohjeita sieltä täältä netistä. Ainakin nämä tuli luettua:
Rasilaisen hapankaalin ja pikkuleijonan emännän ohjeet

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Lidl: Freshton: Wein-Sauerkraut

Lidlin hapankaali

Lidlin pysyväisvalikoimiin kuuluva Freshton Wein-Sauerkraut on viinillä maustettu hapankaali. Muotoilultaan purkki on yksinkertainen ja tarjoaa vain ne välttämättömimmät, kuvan hapankaalista ja tuotteen nimen. Ravintoarvotietoja ei taaskaan ole (niin tyypillistä Lidlin tuotteille). Monista muista Suomen markkinoiden hapankaaleista poiketen tässä on viiniä nestepohjana. Avatun purkkituotteen tuoksu mieto, kaalinen ja etäisesti suolainen. Kaalipalat pitkiä muistuttaen porkkanaraasteen hienoimmalla terällä jauhettuja. Ne eivät ole myöskään niin läpikuultavan oloisia kuin monella muulla valmistajalla vaan lähinnä vaaleanvihreitä. Maku on pinnalta lempeä mutta puraisee kivasti kun siihen saa paremmn suutuntuman. Jälkimaku miellyttävän hapan, suolainen ja puolipitkä. Markkinoiden selkeästi edullisin hapankaali antaa rahalle hyvän vastineen, tosin tuotteen viinipohjaisuus ei varmaan kaikkia miellytä.


Arviointi (1-5)
Ulkonäkö: 4
Maku: 4
Hinta: 5
Yhteensä: 4

Sisällys/100g
Energia Kcal 22 (arvio)
Suola: 2 g.
Paino: 810/770 g
Valmistuttaja: Lidl
Hinta 1.49 e
Ostopaikka: Lidl, Keljo

maanantai 5. marraskuuta 2012

Jämsä: Lounaskahvila Diiseli: Lounas


Juhlapalvelu Chef´s oy, lounas Jämsä


Vanhaan ja vähän rapistuneeseen huoltamomiljööseen sijoittuva Lounaskahvila Diiseli herätti minussa Tankki täyteen tyylisiä muistumia. Sisältä vanha huoltoaseman kahvilatila on remontoitu pintapuolisesti ystävällisesti ilmaistuna "paikan entinen henki säilyttäen". Istumapaikkoja on 30 ja toisessa pienemmässä "kabinetissa" 15. Lounaskahvila tarjoaa kahdenhintaisia lounaita ja lisäksi tilattavia päivän annoksia. Otin 6.5 euron hintaisen keittolounaan, johon sisältyi ruokajuoma, salaatti, keitto, kahvi ja jälkiruoka * käynti kesä 2012.  

Paikan salaattipöydässä oli neljä erilaista salaattia jotka olivat kaikki mukavan perushyviä ja raikkaita. Tomaatti-sipulisalaatti on aina näin kesäisin mainiota. Leipäpöytä oli liian vaatimaton. Päivän keittona oli tomaattinen lihakeitto, joka tarjoiltiin pöytään. Keitto oli miellyttävän lihainen ja liha riittävän hyvälaatuista. Tomaattisuus maistui mukavasti, tosin olisin omasssa keittiössäni lisännyt hivenen pippurisekoitusta, paprikajauhetta ja makeampaa tomaattikastiketta. Annos oli kuitenkin ruokaisa ja santsiannoksen sai kaupanpäälle ystävällisen hymyn kera. Jälkiruokana oli joko marjakiisseliä tai hedelmäsekoitusta. Paikan kahvi olisi voinut olla vähän laadukkaampaa, nyt se oli hivenen tunkkaisen kitkerää ja halpaa.



Diiseli tarjoaa maistuvan ja melko edullisen arkilounaskokemuksen joka poikkeaa edukseen jos olet kyllästynyt uudempien huoltoasemien geneeriseen ilmeeseen ja ketjutarjontaan. Paikka on helppo löytää, käänny vain Jämsän keskustaan johtavassa liikenneympyrä risteyksessä keskustasta vastakkaiseen suuntaan ja aja mäen yli, paikka löytyy noin viidensadan metrin päästä risteyksestä.  

Ravintolatyyppi: Lounas/kahvila
Viihtyisyys: 63/100
Hinta: 75/100
Ruoka, ulkonäkö: 70/100
Ruoka, maku: 73/100
Kokonaispisteet: 71/100
Osoite: Seppolantie 16, 42100 Jämsä
Linkki: http://www.jpchefs.com/index.php?pinc=3