keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Jyväskylä: Sakuragawa: Lounas-buffet


Kiinalainen ravintola Jyväskylä


Jyväskylän Väinönkeskuksessa sijaitseva aasialainen/kiinalainen ravintola Sakura Gawa on tarjoillut ruokaa jo vuodesta 2005. Paikka on pitkään pitänyt melko muuttumatonta lounaslistaa mutta huhtikuussa 2012 paikka otti tarjontaansa lounasbuffetin, jonka pääsin testaamaan melko tuoreeltaan. Ravintola on pieni mutta viihtyisästi sisustettu.





Ravintolapaikkoja on noin 25 ja pöydät vievät ravintolan tilasta huomattavan osan. Pieni kulkukäytävä keskellä on melko ahdas ja lounasruuhkan aikaan toivoo että tilaan olisi asennettu äänentoistoa vaimentavia levyjä, sillä toisten kauempanakin olevien ruokailijoiden keskustelua pystyy seuraamaan kiusallisen selkeästi. Ravintola on sisustettu viihtyisän aasialaistyyppisesti ja sen värimaailma on mukavan lämmin. Otin avajaiskuukauden kunniaksi lounasbuffetin, joka maksoi 8.9 euroa (norm. 9.8 e). Se sisältää noin kymmenen erilaista ruokalajia, lisäksi vesi, kahvi, salaatti ja sushi. Susheja oli tarjolla useita erilaisia. Sushipalat oli kääritty kokonaan noriin. Ne olivat maultaan mietoja ja jopa kuivakkaita. Paikan soijakastike on ihan hyvää mutta ei ihan parasta lajiketta tähän. Wasabi tarjoiltiin pienestä tuubista ja se oli liian jyrkän makuista. Minua yskitti ja en ollut ainoa jolle tämä aiheutti saman reaktion. Friteerauksia oli kolmenlaisia. Kevätkääryleet olivat maukkaita ja rapeita. Kanapalat hyviä ja lohipalat syötäviä, tosin todella rasvaisia. Riisi oli hyvää ja hapanimeläkastike tavallista mutta maukasta. Tofu-vaihtoehto oli maultaan hyvin mieto ja myös annoksen muut osat vaisuja. Lihaisat annokset olivat maultaan kauttaaltaan mietoja mutta kohtuullisen mukavan makuisia.

Toivottavasti ravintola ottaa käyttöön chilisyysasteikon myös lounaspuolella ja myös tarjoilee toisinaan vähän toisella tavalla maustettuja ruokia. Ravintolan ruuat olivat raskaita ja hivenen tasapaksuja. Mikäli buffetin hinta nousee 9.8 euroon ei se tarjoa samankaltaista vastinetta rahalle kuin muutama muu vastaavantyyppistä kokemusta tarjoileva ravintola Jyväskylässä.

Ravintolatyyppi: Lounas/ravintola
Viihtyisyys:70-83/100 (riippuen kuinka täysi paikka on)
Hinta: 72/100 (tässä on huomioitu alehinta)
Ruoka, ulkonäkö: 75/100
Ruoka, maku: 72/100
Kokonaispisteet: 72/100
Osoite: Väinönkatu 26 40100 Jyväskylä
Linkki: http://www.sakuragawa.fi/

1 kommentti:

  1. Hei, tsekkasin uusimman Palokan lähiruokapiirin tilaukseni mukana tulleiden vakkariruispatonkieni toimittajan (kun nyt vihdoinkin muistin) ja se oli tosiaan lähileipomo Hanki :) Hyvin maistuivat, eka hävisi jo eilen illalla kun mies tilauksen kynnyksen yli kantoi. -Annukka

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)