keskiviikko 31. elokuuta 2011

Jyväskylä: Ravintola-Pizzeria Ararat: Iskender

Pizzeria Ararat Iskender

Ravintola-Pizzeria Ararat on Kypärämäen kaupungiossa oleva kebab-pizzeria. Paikka jakaa parkkipaikat läheisen Siwan kanssa ja on hyvin helppo löytää. Ravintolaosa on kaksitilainen. Etuosassa on enemmän ruokailutyyppinen tila ja takaosassa enemmän oleiluun tarkoitettu tila. Vessat hyvin askeettiset. Paikka tarjoilee myös keskiolutta. Ruokailutila sisustukseltaan sitä normaalia lähiöiden kebab-pizzeriatasoa.


Pizzalista on pitkä ja sillä on muutama kiintoisan oloinen nimi. Pizzat on myös hinnoiteltu Jyväskylän melko yleiseen kuuden euron hintaan. Otin ruuakseni Iskenderin, joka veden, salaatin ja kahvin kanssa maksoi 7.5 euroa. 
Salaattipöytä hyvin niukka. Peperonit varsin vaatimattomia ja etikkaisia. Ruokatarjoilu kohtuullisen nopeaa. Annoksen leipäosuus pitaleipää. Liha kohtuullisen makuista mutta tomaattikastiketta oli hyvin niukasti. Samoin jogurttiosuus oli melko pieni ja haudattu annoksen sisään. Annoksen päällä juustoinen kastike, jota oli enemmän.


Tarjoilee Kypärämäen alueelle pizzaa. Myös kotiinvienti. Kymmenen leiman pizzapassi. Paikan pizzat kivasti hinnoiteltu mutta Iskender voisi olla halvempi.


Ravintolatyyppi: Lounas/Ravintola
Viihtyisyys: 63/100
Hinta: 65/100
Ruoka, ulkonäkö: 67/100
Ruoka, maku: 67/100
Kokonaispisteet: 66/100

Osoite: Kypärätie 24, Kypärämäki

tiistai 30. elokuuta 2011

Ruokaohje: Nakki-sienirulla

Ruokaresepti Nakki-sienirulla

Helppo uunissa paistettu munakasrulla sienistä ja nakeista. Tässä on käytetty vaaleaorakkaita. Ruoka riittää kahdelle pääruuaksi, tai kahteen syöntikertaan.

Raaka-aineet
4 dl maitoa
4 munaa
0.75 dl korppujauhoja
2 rkl maizenaa (korppujauhot ja maizenan voi korvata vehnäjauhoilla)
Reilu 0.5 l raakoja, pilkottuja sieniä
1 sipuli
2 valkosipulikynttä
5 kpl nakkeja
suolaa
paprikajauhetta, valkosipulijauhetta, vihreitä kuivattuja yrttejä
juustoa.

Valmistus 
Sekoita maito, korppujauhot, maizena, munat ja mausteet. Anna turvota
käytä sienet pannulla ja poista niistä vähän vettä
lisää hienonnetut sipulit
lisää pienityt nakit, paista hetki
kaada munaseos leivinpaperilla vuoratulle uunipellille
lisää sieni, nakki ja sipuliseos
lisää juustoa näiden päälle
paista 200 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.


Tarjoilu
Kääri levy rullalle ja leikkaa parinsentin levyisiksi paloiksi.
Tarjoile haluamiasi lisäkekasvisten kera. Munakasrulla tuntui maistuvan kylmänä vielä paremmalta.

Ruokaohje on jonkin verran muokattu versio Irma Järvisen teoksesta "Parhaat ruokasienet ja maukkaimmat sieniherkut", ohjeesta sivulla 306.

maanantai 29. elokuuta 2011

Ruokaohje: Sienimunakas (vaaleaorakas)

Ruokaresepti Sienimunakas

Helppo ja maukas sienimunakas isokokoisista vaaleaorakkaista. Sieniä voi tietysti käyttää vapaavalintaisesti oman maun ja saatavuuden mukaan mutta tästä tuli yllättävän hyvän makuinen. Ruokaohje riittää kahdelle syöjälle pääruuaksi tai kahteen syöntikertaan.

Raaka-aineet
0.5 l raakoja paloiteltuja orakkaita
4 munaa
vähän vettä
1-2 sipulia
1-2 valkosipulikynttä
vähän suolaa
voita paistamiseen
Aroi Thai valkosipuli-chilikastike (tai tomaattikastike), valkosipulijauhe, paprikajauhe

Valmistus
Tee munakasseos ja sekoita munat, vesi ja mausteet
poista sienistä vähän vettä pannulla
lisää pieneksi leikatut sipulit ja voi
paista hetki
lisää munakasseos ja liikuttele sitä aluksi
jätä hautumaan miedolla lämmöllä kunnes ruoka on kypsää.



Tarjoilu
Tarjoile munakas haluamiesi lisäkekasvisten kera.

sunnuntai 28. elokuuta 2011

Jyväskylä: Nagarkot Nepali Restaurant: Piiro Kukhuro

Nagarkot lounas

Jyväskylän etnistä ruokaa tarjoavien ravintoloiden lista on jälleen pidentynyt. Kaupunkiin on avattu uusi Nepalilaista ruokaa tarjoava ravintola Nagarkot (Matkakeskuksen Shalimaria vastapäätä, toisella puolella tietä). Ravintola sijoittuu vanhaan rakennukseen ja on tilaratkaisu avoimen suorakulmainen. Asiakaspaikkoja on 42. Ravintola on sisustettu siististi ja yksinkertaisesti. Avoin sisustusratkaisu ei mahdollista rauhaisampaa rupattelua loosityyppisissä tiloissa. Paikka tarjoaa A la Carte -ruokaa ja kuten Shalimar myös lounasta vaihtuvan listan mukaisesti. Paikan verkkosivut ovat yksinkertaisen informatiiviset ja toimivat. Henkilökunta oli miellyttävän ystävällistä.

Otin ruuakseni 8.5 euroa maksavan Piiro Kukhuron, johon sisältyi erillinen salaatti, mangolassi juoma, naanleipä, pääruoka ja nepalilainen tee tai normaali kahvi. Salaattipöytä vähän niukka mutta laajempi kuin Shalimarin annokseen kuuluva salaatti. Pepperonit olivat erinomaisia. Vihersalaatti maukasta. Marinoidut ja värikkäät sipulit olivat erinomaisia. Mangolassi oli kiva lisäylläri. Se oli maultaan raikasta ja mangoista. 

Pääruuan tarjoilu oli salamannopeaa. Annostarjoilu Shalimarin tapaan metallilokerikolta. Ruoka sisälsi kanaa tuliseksi mainostetussa chili, inkivääri, soija ja sipulikastikkeessa. Lisäksi riisiä, jogurttikastiketta ja papukastiketta. Riisi oli hyvää. Toivottavasti tässä paikassa vaihdellaan riisiä ajoittain, sillä Shalimarissa se tuntuu olevan aina samaa. Olisi kiva tutustua hivenen eksoottisimpiin riisilajikkeisiin. Kana oli miellyttävän makuista mutta ei kovin tulista. Nepalilainen ruoka lieneekin miedompaa kuin Intialainen. Papukastike oli erinomaista. Naanleipä reilusti isompi kuin Shalimarin vastaava.  


Jälkiruuaksi oli nepalilaista teetä, joka oli miellyttävän mausteista.


On aina ilo kun Jyväskylään saapuu uudenlaisia makuelämyksiä kaukaisilta seuduilta tarjoava ravintola. Nepalilaista ruokaa tarjoavia ravintoloita ei Suomessa ole kovin montaa. Vierailen paikassa varmaan ainakin muutaman kerran tutustumassa erilaisiin ruoka-annoksiin.


Ravintolatyyppi: Lounas/Ravintola
Viihtyisyys: 75/100
Hinta: 79/100
Ruoka, ulkonäkö: 76/100
Ruoka, maku: 76/100
Kokonaispisteet: 77/100

Osoite: Hannikaisenkatu 41, matkakeskusta vastapäätä

Linkki: www.nagarkot.fi

lauantai 27. elokuuta 2011

Ruokaohje: Vaalea-orakas tomaattikastikkeessa

Ruokaresepti vaaleaorakkaita tomaattikastikkeessa

Vaalea-orakkaita tomaattisessa kastikkeessa. Ruoka on nopea ja helppo valmistaa ja sen maku erittäin maukas. tästä Riittää 1-2 ruokailijalle.

Raaka-aineet
0.5 litraa pilkottuja raakoja vaalea-orakkaita (tai muita sieniä)
200 g tomaattikastiketta. Tässä ohjeessa käytetty aiemmin arvioitua valmiskastikepohjaa
1 sipuli
2 valkosipulikynttä
vähän vettä
paprikajauhetta, suolaa, Aroi Thai valkosipulichili-kastiketta (tai tomaattikastiketta).

Valmistus
Haihduta sienistä nestettä pannulla
Lisää rasva ja pilkotut sipulit
Paista jonkin aikaa
Lisää tomaattikastike, vesi ja mausteet
Hauduta.


Tarjoilu
Lisää annokseen haluamasi kasvikset ja mahdollinen lihalisäke. Kuvassa Lidlin frikadelli, arvioitu aiemmin blogissa.

perjantai 26. elokuuta 2011

Italiamo: Sugo Italiano: Timjamilla maustettu tomaattikastike

Lidlin tomaattikastike

Lidlin kausittaisesti saatavista valikoimista mukaan tarttui Italiamo sugo italiano timjamilla maustettu tomaattikastike -niminen valmis tomaattikastikepohja. Purkki Lidl-paketoinniksi melko kaunis. Ravintoarvotietoja ei ole annettu. Tuote sisältää tomaattikastiketta 80%, oliiviöljyä 5% ja tinjamia 0.2%.
Kastikkeen väri mukavan punainen. Tuoksu mieto. Maku miellyttävän tomaattinen, lievästi timjaminen. Oliiviöljyn voi erottaa mausta.

Tuote on mukava turhake. 180 g:n annoskoko on kätevä joissain tilanteissa mutta muuten tuote ei tarjoa bonuksia verrattuna itseviritettyyn tomaattikastikkeeseen. Purkin hinta alennuksesta huolimatta hivenen kalliihko.

Arviointi (1-5)
Ulkonäkö: 3
Maku: 3
Hinta: 2
Yhteensä: 2

Sisällys/100 g
Energia Kcal ?
Hiilihydraatti ? g
Sokeri ? g
Rasva ? g
Suola 2g
Koko: 180 g
Valmistuttaja: Lidl
Valmistusmaa: Italia
Hinta 1.00 e (tarjous Lidl Jyväskylä)

torstai 25. elokuuta 2011

Jyväskylä: Troija: Kebab salaatilla

Troijan Kebab

Troija on Jyväskylän ensimmäinen ja vanhin kebab-ravintola. Se on perustettu vuonna 1987. Ravintolasijainti hyvin keskeinen Kauppakadun kauniissa vanhassa tiilitalossa. Vieressä muun muassa Olds Brick´s Inn ja monta muuta ravintolaa/illanviettopaikkaa. Ravintolatilat ovat hyvin pienet, vain 10 istumapaikkaa. Itse vanha tiilitalo on hyvin viihtyisä ja tämän tilan tiiliseinät mukavat. Paikka siisti, ravintolatilat hyvin pikaruokamaiset. Otin ruuakseni kebabin salaatilla, joka veden kanssa maksoi 7 euroa. Ruoka saadaan tiskiltä ja valmistetaan heti asiakkaan tilauksen jälkeen, ellei jonoa. Ruoka-annos tarjoillaan paperilautaselta ja syödään muoviottimilla.
Annokseen kuuluu neljä erimakuista kastiketta, jotka eivät ainakaan tällä kertaa olleet mitenkään kummoisia. Chili tai valkosipuli eivät maistuneet selkeästi. Kastikkeet sijoitettiin ruuan pintaan ja ne olivat lopussa kun varsin suureen salaattiosuuteen pääsee. Liha on parempaa kuin monessa muussa paikassa Jyväskylässä. Sen aromit runsaita ja jälkimaku epätavallisen pitkä ja runsas. Muuten annosta ei voi paljoa kehua. Salaatti mautonta ja kuivahkoa, muovi/paperi -ruokailu kömpelöä ja halvan oloista. On vaikeaa antaa muovi/paperi välineistöä käyttävälle paikalle Jyväskylän parhaan kebab-paikan tunnusta. Ruokalista on lisäksi omituisen suppea. Tarjolla ei ole kebab-annoksista Iskenderiä eikä pita-kebabia. Ravintolassa ei ole edes asiakasvessaa.

Yhteenvetona voi todeta, että paikan liha on erinomaista mutta muut osuudet eivät ole siinä kunnossa mitä paikan maine ja ikä edellyttäisi.

Parannusehdotuksia:
Pitakebab ruokalistalle (nopeaa pikaruokamaista)
Lihamuki ruokalistalle (pelkkää hyvää kebab-lihaa ja kastikkeita sisältävä muki tarjolle esimerkiksi hintaan 5 e.

Ravintolatyyppi: Lounas/ravintola/lähes aina auki
Viihtyisyys: 72/100
Hinta: 69/100
Ruoka, ulkonäkö: 69/100
Ruoka, maku: 69/100
Kokonaispisteet: 69/100
Osoite: Kauppakatu 41
Linkki:
http://www.troija.fi/

keskiviikko 24. elokuuta 2011

Gebirgsjäger: Kalkkuna- broileri frikadelli

Lidlin kalkkunapihvi

Lidlin kausittaiseen tuotevalikoimaan kuuluva Gebirtsjäger Kalkkuna- broileri frikadelli on lämmittämistä vaille valmis valmiste. Pakkaus äärimmäisen yksinkertainen mutta sisältää tarvittavat tuotetiedot. Pakkaukseen kuuluu 5 kappaletta 100 g:n pihvejä. Ne on tehty kalkkunasta 41% ja kanasta 23%. Lihapitoisuus 64%.  Pihvit varsin isoja ja jostain syystä rasvaisia. Miten niin keveään kalkkunaan ja kanaan onkin saatu mahtumaan 20 % rasvaa. Rakenne melko kiinteä. Tuoksu on lihainen, rasvainen ja hivenen teollinen. Maku on hyvin kevyt mutta ei teollisen rasvainen kuten usein suomalaisissa vastaavissa lihavalmisteissa.

Edullinen lihatuote jos etst valmista einesruokaa. Tämä on sinällään ihan syötävän hyvää mutta tuotteen rasvapitoisuus liian korkea ainakin minun makuuni.

Arviointi (1-5)
Ulkonäkö: 3
Maku: 3
Hinta: 3
Yhteensä: 3

Sisällys/100 g
Energia Kcal 272
Hiilihydraatti 9 g
Sokeri 0.4 g
Rasva 20 g
Koko: 500 g
Valmistuttaja: Lidl
Valmistusmaa: Saksa
Hinta 1.69e (tarjous Lidl Jyväskylä), norm 2.69 e

tiistai 23. elokuuta 2011

Jäätelö: Eisstern: Bourbon vanilla

Lidlin bourbon vanilla jäätelöpakkaus

Lidlin tuotemerkkeihin kuuluva Eisstern Bourbon vanilla on yhden litran muovipakkaukseen pakattu vaniljajäätelö. Paketti melko yksinkertainen mutta tuotetiedot tällä kertaa riittävät. Jäätelö valmistettu rasvattomasta maidosta ja kermasta (5.5 %). Jäätelö keltaisempaa kuin monet muut vaniljajäätelöt. Maultaan jäätelö on hämmästyttävän hyvää. Tuotteen kermainen vaniljaisuus on maultaan hyvin runsas. Tuote on yksi Lidlin valikoiman parhaista tuotteista. Tämä on erinomaista jäätelöä, jota kannattaa maistaa.  

Jäätelö on melko raskasta mutta hämmentävän hyvää. Tänä kesänä yleistynyt 2.99 e on kuitenkin melko suuri korotus tuotteen hintaan (kiitos makeisveron).

Arviointi (1-5)
Ulkonäkö: 4
Maku: 5
Hinta: 4
Yhteensä: 5

Sisällys/100 g
Energia Kcal 252
Hiilihydraatti 22 g
Sokeri 18 g
Rasva 17 g
Koko: 1l, 550 g
Valmistuttaja: Lidl
Hinta 1.99 e (tarjous Lidl Jyväskylä), norm 2.99 e

maanantai 22. elokuuta 2011

Jyväskylä: Rosso Kirkkopuisto: Lounas 1

Kirkkopuiston Rosson lounas

Jyväskylän Kirkkopuiston Rosso on sijainnut samalla paikalla Kauppakadulla jo vuosikymmeniä. En ole käynyt paikassa pitkään pitkään aikaan ja paikan ilme on yhä kuluneella tavalla sama. Jollain tapaa kodikkaan viihtyisä ilmapiiri kuitenkin lepää paikan yllä. Ravintolassa paljon loosipaikkoja jotka mahdollistavat ehkä oman rauhaisan ruokailun. Ruokapöytien välinen käytävä melko ahdas varsikin täydessä ravintolassa. Otin tälläkertaa lounaslistalta Lasagne Pesce -nimisen annoksen, joka veden, salaatin, patongin ja kahvin kanssa maksoi 8.5 euroa.

Salaattipöytä kohtuullinen mutta olisi voinut olla laajempi. Samanlaista valikoimaa tarjoilevat monet keskiluokan kebab-pizzeriat. Porkkanaraaste oli tehty viimetalvisista porkkanoista ja hivenen tympeää mutta muut vihreät salaatit kohtuuraikkaita. Pepperonit melko vaatimattoman makuisia. Patonkipala on hyvä lisäke mutta ruisleipäpaloja ei ollut tarjolla.

Pääruoka tarjoiltiin valmistusastiassaan uunikuumana. Lasagne sisälsi tuorepastaa, tonnikalaa, kylmäsavulohta, savusimpukoita ja kasviksia. Lasagne maultaan ihan hyvää mutta annos säilyi koko ruokailun aikana niin kuumana että herkempien raaka-aineiden herkkä maku ei noussut toivotulla tavalla esiin. Olisin kaivannut joko pientä uuniperunaa tai mielummin muutamaa uunikasvista lasagnepalan viereen. Annoksen koko kohtuullinen ja riittävä reilun salaattipöydän kanssa.

S-kortin käyttömahdollisuus iso plussa. Paikalla monien paikallisten s-korttiravintoiden yhteisesti hyväksymä kymmenen leiman passi, jonka täyttämällä kahdeksan euron etu = tuplaplussaa. Passi on valitettavasti vain voimassa ainoastaan kaksi kuukautta ensimmäisestä leimasta.

Ravintolatyyppi: Lounas/ravintola
Viihtyisyys: 75/100
Hinta: 75/100
Ruoka, ulkonäkö: 76/100
Ruoka, maku: 74/100
Kokonaispisteet: 74/100
Osoite: Kauppakatu, Kirkkopuisto
Linkki:
http://www.rosso.fi/ravintolat/jkl-kirkkopuisto/

sunnuntai 21. elokuuta 2011

Lidl: Piri piri -kastike

Lidlin piri piri

Lidlin kausittaisiin tuotteisiin kuuluva Piri piri -chilikastike on kauniiseen pieneen pulloon pakattu. Lidlin normaalituotteen tapaan siitä on hyvin vähän lisätietoa netissä. Neste sisällä näyttää houkuttelevalta ja tuotepakkaukseen on käytetty normaalia Lidlpakkausta enemmän aikaa. Tuote on valmistettu kuivatusta piri piri -chilista (32 %). Kastike on miellyttävän tummanpunainen, kohtuullisen juokseva. Tuoksu hivenen outo, sekoitus hapanta ja suolaa. Maku paljaaltaan miellyttävä, suolainen ja hapan. Chilin maku nousee esiin vasta suolaisen ja happaman ensihyökkäyksen jälkeen ja se ei ole kovin pitkäkestoinen eikä voimakas. Jälkimakuna suolainen ja hapan palaavat jälleen. Lämpimän ruuan päällä maku ei ole samalla tavalla hyvä. Siinä tuotteen suolainen happamuus tulee enemmän julki samalla kuin chilin vähäinen potku katoaa lähes täysin.
Kuulisin mielelläni tästä toisten mielipiteitä. Kenties kastike sopisi paremmin kylmien ruokien (kuten salaatti) joukkoon?

Arviointi (1-5)
Ulkonäkö: 3
Maku: 2
Hinta: 2
Yhteensä: 2

Sisällys/100 g
Energia Kcal 12
Hiilihydraatti 0.8
Sokeri 0.7 g
Tilavuus: 195 ml
Suolapitoisuus 7%
Valmistuttaja: Lidl
Hinta 0.99 e (tarjous)
Linkki: ?

lauantai 20. elokuuta 2011

Trattoria Alferedo: Lasagne Bolognese

Lidlin lasagne

Lidlin tuotemerkkeihin kuuluva Trattoria Alfredon Lasagne Bolognese (jauhelihalasagne) on paistamista vaille valmis raakapakattu lasagne. Paketti melko yksinkertainen ja paljastaa myös runsaasti tuotetta, joka raakana ei ole erityisen houkuttelevan näköistä. Lasagnelevy on melko ohut, joka voisi viitata vähemmän maukkaaseen, kuivahkoon tuotteeseen.


Paistamisen jälkeen tuote näyttää parhaat ominaisuutensa. Lasagnelevyjä ja valkokastiketta on riittävästi mutta maustettua tomaattista jauhelihaa voisi olla hivenen enemmän. Tuote maistuu kuitenkin erinomaiselta. Ohut levy on mukavan kostean kiinteähkö. Tätä huonompaa lasagnea olen saanut usein erilaisista työpaikkaruokaloista paljon kalliimpaan hintaan. Tuote on valmiiksi maustettukin paremmin kuin monen työpaikkaruokalan vastaava tuote. Ruoka on kuitenkin varsin kaloripitoinen, joten sen nauttiminen neljänä annospalana kasviksien kera lienee se kevyempi vaihtoehto, kuin isomman annosmäärän syöminen kerralla.

Lidl tarjoaa paljon erilaisia puolivalmiita ruokavalmisteita, jotka usein ovat vähintäänkin hyvän makuisia. Tämä lasagne on erinomainen sijoitus hyvänmakuista puolivalmistetta etsivälle.

Arviointi (1-5)
Ulkonäkö: 3
Maku: 5
Hinta: 5
Yhteensä: 4

Koostumus (myfitnespalin mukaan) 1 pakkaus, 1 kg
Kcal 1585
Rasva 76 g
Sokeri 26 g
Valmistuttaja Lidl
Ostopaikka Lidl, Jyväskylä
Hinta 2.99 e (tarjous)
Paino: 1 kg

perjantai 19. elokuuta 2011

200 blogiteksti

200 blogiteksti

200 blogitekstiä on nyt kirjoitettu LukanLusikassa ruokablogiin.

Jyväskylän Kebab-pizzeriat on kohta kaikki kierretty (lähetä kommentti puuttuvista paikoista, kiitos), joten muut ravintolat saavat enemmän tilaa.

Kiitos myös kommenteista, niitä saa aina kirjoittaa lisää.

Sivun katseluissa on mukavaa hajontaa erilaisten selaimien ja käyttöjärjestelmien välillä. Seuraavan kuvan ensimmäinen sivun katselut kertoo selaimista ja niiden suositummuudesta tällä sivulla ja toinen vastaavasti käyttöjärjestelmistä. Sivu on optimoitu Bloggerin tarjoaman ominaisuuden avulla myös mobiililaitteille, joten voit käyttää sivuja vaikka kännykällä.




torstai 18. elokuuta 2011

Jyväskylä: Maxim Pizzeria Ravintola: Isoveli

Maxim pizzeria isoveli-pizza

Jyväskylän Puistokadulla sijaitsee pizzeria Maxim. Paikan sijainti rauhainen mutta se on kuitenkin lähellä Kauppakatua. Ravintola siisti ja mukavasti sisustettu. Rottinkiset korkeaselkäiset tuolit olivat mukavia. Paikan pizzavalikoima mukava ja erikoispizzat melko edullisia. Kebab-annoksien puolella vähemmän valinnanvaraa, vain Kebab lisäkkeineen ja kebab-rulla. Otin ruuakseni hauskasti nimetyn Isoveli-pizzan (big brother 2011 kausikin alkaa kohta), joka veden, kahvin ja salaatin kanssa maksoi 6 euroa.

Salaattivalikoima varsin niukka. Pepperoneja ei tarjolla lainkaan. Samoin maustepuolella oli tarjolla niukkuutta. Pizza tuli pöytään riittävän ripeästi. Se sisälsi kebab-lihaa, pekonia, jauhelihaa ja salamia. Samaa pizzaa saa joissain paikoissa nimella Miesten vegetaria. Pizzan koko melko perustasoa ja täytteiden määrä riittävä. Kebabliha melko tavanomaista. Pizzan pohja oli tässä paikassa erinomaisen hyvää.
Valitettavasti mukaan sattui vain kamerakännykkä ja siinäkin päälle oli jäänyt päälle matalan resoluution laatu, joten kuvan taso ei ole hyvä.

Paikka tarjoilee hyvälaatuisia pizzoja edulliseen hintaan. Erikoispizzoissa saattaisi olla muutama kokeilemisen arvoinen. 10-leiman passi vakituisille kävijöille myös tarjolla.

Ravintolatyyppi: Lounas/ravintola
Viihtyisyys: 74/100
Hinta: 78/100
Ruoka, ulkonäkö: 75/100
Ruoka, maku: 75/100
Kokonaispisteet: 73/100 (jokin chilimauste olisi tarpeen, kiitos)
Osoite: Puistokatu 15

keskiviikko 17. elokuuta 2011

Jyväskylä: Pizzeria Helmi Kioski: Iskender

Pizzeria Helmi Iskender

Pizzeria Helmi Kioski sijaitsee rauhaisalla asuntoalueella päätien vieressä Jyväskylän yliopiston Mattilanniemen rakennuksien ja Keljon markettialueen välissä. Tavallisuudesta poiketen ravintolalla on myös pienimuotoista kioskitoimintaa. Rakennustila jonkinverran kioskimainen vihreine lautaseinineen ja pienine ikkunoineen. Kalatankki keskellä tilaa piristää ilmettä. Muu sisustus melko tuttua kebab-pizzeria tyyliä. Paikka tarjoilee arkisin lounasaikaan seisovan pöydän lounaan 6.9 euron hintaan. Tarjolla olisi myös Kufta-kebab ja joitain muita mahdollisesti kiinnostavan tuntuisia annoksia. Otin kuitenkin tällä kertaa Iskender-kebabin, joka veden, kahvin ja salaatin kanssa maksoi 7 euroa.

Salaattipöytä hivenen niukka. Pepperonit eivät kaikkein parhaimpia. Kebab tarjoiltiin pyöreältä syvältä lautaselta. Salaatin vaaleanpunainen kastike ei ollut silmien ilo ja makukaan ei ollut kummoinen. Pitaleipä tuoretta. Jogurtti perustasoa. Tomaattikastikkeessa oma vivahteensa. Lihapalat melko perusmakuisia. Puristettua valkosipulia oli laitettu runsaasti. Tämä miellyttää minua suuresti mutta ei varmaankaan ole kaikkien makuun.

Melko perustason Iskender-kokemus tuttuun hintaan.

Ravintolatyyppi: Lounas/ravintola
Viihtyisyys: 69/100
Hinta: 70/100
Ruoka, ulkonäkö: 70/100
Ruoka, maku: 70/100
Kokonaispisteet: 68/100
Osoite: Jyväsentie 1, 40500 Jyväskylä
Linkki: http://www.pizzanettihelmi.fi

tiistai 16. elokuuta 2011

Jyväskylä: Flamenco Pizzeria: Iskender

Flamenco pizzeria Iskender

Flamenco Pizzeria sijaitsee Huhtasuolla, lähiökeskuksessa. Ravintolatila on yllättävän avara. Keittiön suunnasta tulvahti vanhan rasvan tuoksua jota onneksi pääsi pakoon istumalla vähän kauemmas. Sisustus on halvahko mutta isot lasi-ikkunat tarjoavat näkymän vilkkaaseen lähiöelämään. Otin ruuakseni Iskenderin, joka veden, salaatin ja kahvin kanssa maksoi 6 euroa.

Salaattipöytä oli vaatimaton sisältäen lähinnä kaalisalaattia ja pepperoneja. Ne olivat liian etikkaisia. Pääruoka tarjoiltiin melko nopeasti. Jogurtti oli vaihteeksi kokkareista versiota. Pieni nokare valkosipulia piristi annosta. Kebabliha ihan syötävää ja maultaan peruslaatuista. Tomaattikastike oli samanlaista. Leipänä oli käytetty tuoretta pitaleipää.
Tarjoilee tarpeellisen ravintolakokemuksen paikallisille mutta lähiön ulkopuolella asuvilla lienee harvemmin asiaa Huhtakeskuksen kaupoille. 10 leiman pizzapassi vakituisille asiakkaille.

Ravintolatyyppi: Lounas/ravintola
Viihtyisyys: 64/100
Hinta: 76/100
Ruoka, ulkonäkö: 74/100
Ruoka, maku: 70/100
Kokonaispisteet: 67/100
Osoite: Nevakatu 1, Huhtakeskus

maanantai 15. elokuuta 2011

Jyväskylä: Maxi Pizza Buffet: Buffet

Maxi Pizza buffet lounaspöytä

Jyväskylän Forumin neljännessä kerroksessa sijaitsee Maxi Pizza Buffet, joka tarjoilee Buffet-tyyppisen ravintolakokemuksen hintaan 7.99 e. Siihen sisältyy salaatti, pääruoka ja pizza-pöytä, limsa ja jälkiruokakahvi.

Paikka ylimmässä kerroksessa mukavan rauhaisa. Liiketila mielenkiintoisen pitkä muodoltaan ja tarjoaa näköalan alempaan kerrokseen. Ruokapöydät melko halpoja ja tuolit samoin. Ruokailukokemus perustuu kassalta lunastettavaan yhteen lautaseen ja lasiin, jota täytetään oman mielialan ja nälän mukaisesti. Salaattipöytä hivenen parempi kuin perus kebab-pizzeriassa. Pepperonit hitusen vaatimattomia ja etikkaisia. Pääruokavalikoima kohtuullisen laaja ja maultaan perustason hyvä. Kebab-liha tomaattikastikkeessa tarjoiltuna oli hyvää. Pizzoja oli ainakin käyntihetkellä vähän tarjolla ja ne laadultaan ohuita ja kuivahkoja.


Tarjoaa perustasoisen buffet-pöydän kaupungin keskustassa. Shoppailun voi keskeyttää ruokailuhetken ajaksi ja jatkaa sitten kiertämistä.

Ravintolatyyppi: Lounas/ravintola
Viihtyisyys: 69/100
Hinta: 73/100
Ruoka, ulkonäkö: 69/100
Ruoka, maku: 69/100
Kokonaispisteet: 70/100
Osoite: Kauppakatu, Forum

sunnuntai 14. elokuuta 2011

LukanLusikassa ruokablogi: 15k rikki

15000 klikkausta

Viisitoistatuhatta, 15k, 15000 klikkausta  ja melko monta kävijää on jo käynyt tutustumassa tähän blogiin. Kiitos kiinnostuksesta blogia kohtaan.

Ruokaohje: Punikkipapupata

Ruokaresepti punikkitatteja sisältävä papupata

Herkullinen punikkitateista ja pavuista tehty pataruoka paistinpannulla valmistettuna.
Ruoka riittää kahdelle ruokailijalle tai kahteen ruokailukokemukseen.

Raaka-aineet
Reilu puoli litraa kuutioituja raakoja punikkitatteja
400 g tölkki papuja tomaattikastikkeessa
2 dl vettä
1 sipuli
sipulinvartta
puolikas punaista paprikaa paloiteltuna
1-2 tomaattia paloiteltuna
1 lihaliemikuutio
valkosipulijauhe
soijakastike
Sambal Oelek valkosipulichilikastike tai tomaattikastike

Valmistus
Kuumenna punikkeja pannulla ja poista niistä vähän vettä
Lisää hiven rasvaa ja sipulit
Kuumenna seosta sekoittaen pannulla jonkinaikaa mutta ei kypsäksi asti
Lisää pavut liemineen, tomaatti, paprika, vesi ja mausteet
Hauduta välillä sekoittaen keskilämmöllä noin 30 min.

Tarjoilu
Tarjoile pääruuan tapaan. Lisäkkeenä vapaavalintaista salaattia. Annos on lähes kasvisruokaa mutta varsin raskasta syötävää.

lauantai 13. elokuuta 2011

Ruokaohje: Kantarellikeitto 2

Ruokaresepti keltavahverokeitto 2

Kesäinen kantarellikeitto nyt uutena versiona. Kasvislisäkkeenä on käytetty pikkuporkkanoita ja paprikaa. Ruoka riittää pääruokana kahdelle ruokailijalle tai kahteen syöntikertaan.

Raaka-aineet
0.5 l tuoreita käsiteltyjä, pilkottuja kantarelleja
1 sipuli
reilusti sipulinvartta
200 g pakastettuja pikkuporkkanoita tai tuoreita pieniä porkkanoita
0.5 kappaletta keltaista paprikaa kuutioituna
(valkosipulijauhe)
1 kanaliemikuutio
1 kasviliemikuutio
7 dl vettä
1 dl ruokakerma
2 palaa sulatejuustoa
1 rkl maizena-jauhetta

Valmistus 
Käytä kantarellit pannulla ja irrota niistä nestettä
leikkaa sipuli ja sipulinvarret. ja käytä sipuli kevyesti pannulla
lisää aineet keittokattilaan (ei kerma, maizena ja sulatejuusto)
keitä vajaa puoli tuntia keskiteholla
lisää sulatejuusto, maizena ja kerma
sekoita
hauduta vielä hetki ja tarjoile.

Tarjoilu
Värikkäät ainesosat tuovat silmänruokaa ja vaihtelevuutta keittoon.

perjantai 12. elokuuta 2011

Ruokaohje: Kantarellikeitto 1

Ruokaresepti Keltavahverokeitto 1

Kesäinen kantarellikeitto. Kasvislisäkkeenä on käytetty kesäkurpitsaa. Ruoka riittää pääruokana kahdelle ruokailijalle tai kahteen syöntikertaan.

Raaka-aineet
0.5 l tuoreita käsiteltyjä, pilkottuja kantarelleja
1 sipuli
Reilu pätkä kesäkurpitsaa kuutioituna.
reilusti sipulinvartta
(valkosipulijauhe)
1 kanaliemikuutio
1 kasviliemikuutio
7 dl vettä
1 dl ruokakerma
2 palaa sulatejuustoa
1 rkl maizena-jauhetta

Valmistus 
Käytä kantarelli pannulla ja irrota niistä nestettä
Leikkaa sipuli ja sipulinvarret. Käytä sipuli kevyesti pannulla
Lisää aineet keittokattilaan (ei kerma ja sulatejuusto)
Keitä vajaa puoli tuntia keskiteholla
Lisää sulatejuusto, maizena ja kerma
Sekoita.
Hauduta vielä hetki ja tarjoile

Tarjoilu
Tässä suppilovahveroa on lisätty keiton päälle.

torstai 11. elokuuta 2011

Ruokaohje: Tattikeitto

Ruokaresepti tattikeitto

Tattikeitto on yksi kesän sieniherkuista. Tässä käytetty kolmen eri lajin punikkitattia. Yksi herkkutattikin on eksynyt joukkoon. Keitto riittää pääruokana 3-4 ruokailijalle tai ruokailukertaan.

Raaka-aineet
Vajaa litra tuoreita, pilkottuja ja madottomia tatteja
1 sipuli
reilusti sipulinvartta
(2 valkosipulia, pieneksi pilkottuna)
(valkosipulijauhe)
2 kanaliemikuutio
9 dl vettä
2 dl ruokakerma
3 palaa sulatejuustoa

Valmistus 
Käytä tatit pannulla ja irrota niistä vähän nestettä
Leikkaa sipuli ja sipulinvarret. Käytä sipuli kevyesti pannulla
Lisää aineet keittokattilaan (ei kerma ja sulatejuusto)
Keitä vajaa tunti keskiteholla
Lisää kerma ja sulatejuusto
Sekoita
Hauduta hetki.
Tarjoilu
Tässä vastapaistettua kanttarelliä on lisätty keiton päälle.
Näkkileipä ja mätitahna maistuvat hyvältä tämän keiton kanssa.

keskiviikko 10. elokuuta 2011

Ruokaohje: Paneroitu sieni (tatti)

Ruokaresepti paneroitu herkkutatti

Kesän herkkuja: Paneroituja herkkutatin jalkoja ja punikkitatin lakkeja. Herkkutatin lakit olivat tällä kertaa niin matoisia että niistä ei saanut irti kuin paloja ;)

Raaka-aineet
Kiinteitä, nuoria ja madottomia tatin jalkoja ja lakkeja.
Kananmuna
Leipäraastetta
Pippuria, suolaa
(valkosipulijauhetta)

Valmistus
Leikkaa sienet pihvipaistoon sopiviksi
Kasta ja kääntele sienet kevyesti sekoitetussa muna, pippuri ja suolaseoksessa
Siirrä sienet leipäraastekulhoon ja pinnoita sienet
Paista sienet voissa matalassa lämpötilassa.

Tarjoilu
Tarjoile sienet sopivien lisäkkeiden kanssa. Tässä kuvassa erilaisia kasviksia kesäisen kevyesti.

maanantai 8. elokuuta 2011

Jyväskylä: Pick Up kiinalainen ravintola pizzeria: Kebab rulla

Pick up lounas

Jyväskylän Ilmarisenkadulla sijaitsee pieni ravintola joka tarjoilee sekä kiinalaista ruokaa että pizzaa. Paikka on uusinut sisustuksensa. Tämä kolmas arviointi paikasta joten keskityn ruokaan :) Otin ruuakseni Kebab rullan joka veden ja jälkiruokakahvin kanssa maksoi 6.5 e.
Tähän annokseen ei kuulu salaattia. Kaksi paksua rullaa tihkuvat vahvasti kastiketta, sitä oli annoksessa aivan liikaa. Kebab-liha on valmista mikrolihaa ja näinollen hyvin vaatimattoman ja teollisen makuista. Leipä ja salaatti on tuoretta. Kebabrullakokemuksena jää Jyväskylän keskiverron alle.

Ravintolatyyppi: Lounas/ravintola
Viihtyisyys: 78/100
Hinta: 70/100
Ruoka, ulkonäkö: 72/100
Ruoka, maku: 66/100
Kokonaispisteet: 65/100
Osoite: Ilmarisenkatu 17
Linkki: http://www.pickupjkl.com/