lauantai 14. toukokuuta 2011

Jyväskylä: Ravintola&Pizzeria Venetzia: Iskender

Venetsia Iskender



Jyväskylän Väinönkadun yläpäässä sijaitsee Ravintola&Pizzeria Venetzia/Venetsia. Sillä on noin 30-40 asiakaspaikkaa. Lattia on jonkinlaista laattaa ja seinät puuta. Istuinpaikat hivenen sokkeloisia ja oma rauhainen soppi saattaa löytyä nälkäiselle kulkijalle. Otin ruuakseni Iskenderin, joka veden ja salaatin kanssa maksoi 7.5 e.



Salaattipöytä varsin vaatimaton. Vihersalaatti ok. Pepperonit liian etikkaisen kirpeitä. Paikassa oli jonkinlainen lounasruuhkan poikanen, joten jouduin odottamaan annosta jonkin aikaa, joskin olen tainnut odottaa paikassa ennenkin. Kebabannos tarjoiltiin pyöreältä lautaselta ja se oli melko raskas. Siinä ei ollut salaattia. Pitaleipäpalat leikattu hivenen liian suuriksi mutta toisaalta niitä ei ollut kätketty aterian pohjalle liikaa. Jogurtti oikein hyvää kiinteäkokkareisempaa versiota. Tomaattikastike oli hyvän makuista. Kebabliha hivenen keskiverron yläpuolella. Tosin taisin saada päivän ensimmäisen leikkauksen sillä osa lihapaloista oli pannupekonin rapeita.

Pisteitä laskee salaattipöydän niukkuus. Porkkanaraaste on halpaa ja hyvää joten se olisi lisäkkeena tervetullut. Toisaalta 6.5 eurolla saa Jyväskylästä usein oikein hyvän Iskenderin.

Ravintolatyyppi: Lounas
Viihtyisyys: 68/100
Hinta: 69/100
Ruoka, ulkonäkö: 72/100
Ruoka, maku: 71/100
Kokonaispisteet: 72/100

Osoite: Väinönkatu 40
Linkki: ?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)